© Layout by Julia E.

AM ENOYING A RELATIONSHIP WITH TWO MEN SIMULTANEOUSLY. THE FIRST CALLED BEN, THE OTHER JERRY.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

0736 0700 065 0678 0716 0688
Mukava mutta kiireinen viikko takana! Päällimäiset tunnelmat on torstailta, joka oli ihan huipun huippu päivä! Oltiin siis Nou-Hätä kilpailun aluekilpailussa jotka järjestettiin Vaasassa, eli täällä näin. Meillä oli tosi kivaa ja teoriakoe meni todella hyvin, oltiin alueen parhaat siinä osuudessa, mutta taito osuudessa pisteitä lähti hieman liikaa, ja saatin kuitenkin ylpeä pronssi sija! Ei kuopioon päästy, mutta super ilosia ollaan, koska meillä oli vain 2.7 pistettä ekaan. Saatiin koko kisaosuus aika nopeesti valmiiks ja tajuttiin et keretään BikBokin avajaisiin, joka aukes kymmeneltä. Ihan sika pitkä jono oli, mutta silti oltiin 100'n ensimmäisen joukos ja saatiin 10€:n lahjakortit! Itte en tiennyt että yläkertaan avautuu myös samana päivänä Cubus, joten käytiin sielki nopeesti ja satuttiin saamaan viimeset 10€'n lahjakortit kans sieltä. Joten tää reissu oli oikeesti enemmän kun onnistunut! Löysin BikBokista ihan sika ihania vaatteita, mutta en kaikkee voinu ostaa, mutta lisää kaikesta shoppailusta tulossa joku päivä! Hyvää viikonloppua kaikille! :-)

Emilia

76 kommenttia:

  1. Onnea pronssisijasta!:-) Tosi kivoja kuvia oot taas ottanut!:)

    VastaaPoista
  2. I am enJoying a relationship with two man simultaneously. The first IS called ben, the other IS Jerry

    sori oli pakko xd vai oliks tarkotuksel noin..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on suoraa Bridget Jonesin leffan sanoista :-)

      Poista
  3. Onnea! Ja oot kaunis:)!

    http://ananheppablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. tosi ihania kuvia! (: onnea sijoituksesta (--: uu mäkin haluaisin tollaset 10€ lahjakortit (;

    VastaaPoista
  5. Sulla on ihana blogi!! Tykkään :))

    http://fashionsivu.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Taas jälleen kerran ihania kuvia! Meillekkin aukes just vähän aikaa sitten Bik Bok, mut se oli ihan täynnä, joten en saanut sitä lahjakorttia. Ja kiva, että meni teoriakoe hyvin :)


    tihkusadetta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläki varmaan 300 ihmistä yritti saada niitä 100 lahjakorttia !:D

      Poista
  7. Sun blogis on vaan jotain niin täydellistä kuvat, tekstit ja kaikki. :)

    VastaaPoista
  8. Sulla on ihana banneri! Erityisesti tykkään kuvien laadusta! Tekstiä vois olla hiukan enemmän.

    http://its-now-or-never-it.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Sullapa kävi hyvä tuuri noiden lahjakorttien kanssa! Tykkään tosta ekasta kuvasta, jotenkin kiva :>

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Blogis ulkoasu on aika yksinkertane, mutta ei sen erikoinen tarvisi ollakkaan.
    plussat annan hienoista kuvista ja melko laadukkaista postauksista, miinusta tulee blogin yksinkertasuudesta, vaikka en kyllä näe tässä mitään kamalasti parannettavaa. (Y)

    VastaaPoista
  11. Oi pitäs itekki päästä pitkästä aikaa käymää bikbokis mut haha rovaniemelt vähä matkaa lähimpään :D
    Sulla on aina niiin hyvälaatusia ja kivoja kuvia ja muutenki hyviä juttuja, jote liityin nyt vihdoi virallisestikki lukijaks :D

    http://holyfacepalm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tervetuloa lukijaksi!:)

      Poista
  12. Tykkään niin hirmusesti blogis yksinkertaisesta ulkoasusta:)

    VastaaPoista
  13. heei mäki olin vaasan alueellises nouhädäs, oltii kuudensii XD
    beautyabeat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl aika vaikeita jutuja! :-) Saahan siitä olla jo ylpee et koko kisaan pääsi!

      Poista
  14. Kivoja kuvia taas ! eka oli lemppari :3

    VastaaPoista
  15. Noi ihanat pupun korvat:3


    http://ananheppablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti, mäkin tykkään mut ne on rikki! :c

      Poista
  16. Sulla on niin upeita kuvia! Miten oot noiden kuvien "välit" noin pieniksi? If you know what I mean :D

    Tee laukunsisältöpostaus, jos et oo jo tehnyt! Videolla tai kuvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:-) Ne saa html koodi asetuksista, koita vaikka googlettaa! :-)
      Hei kiitto vinkistä!

      Poista
  17. vähän ihana toi eka kuva! :-)

    http://tuuliemiliaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. haha kuulin et oliki ollu tosi pitkät noi jonot bikbokiin :D itekki menos tsekkaan tänää ton! mut kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä järjettömän pitkät!:D kiitti:)

      Poista
  19. Voi kun kiva blogi (:

    http://daybyday-annika.blogspot.com

    VastaaPoista
  20. kiva postaus (:



    http://hetkia-elamastani.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  21. oot tosi nätti & hienoja kuvia sulla!

    livemylifemillaz.blogspot.com

    VastaaPoista
  22. Kivoja ja ihanan valoisia kuvia! Muutenkin tää sun blogin ulkoasu on tosi kiva :--)

    VastaaPoista
  23. No siellä on ollu pitkät jonot! Olitte onnekkaita, että olitte 100 joukossa! BikBokissa on kivoja vaatteita :)
    Sulla on edelleen, aina ollukki yks mun suosikki blogeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toi jono oli ihan sika pitkä! Ja kaikki halus just noita lahjakortteja!
      Wau, ihana kuulla!:)

      Poista
  24. Ihania kuvia, toi eka kuva on siisti:) kiva blogi!

    Princessinsky.blogspot.fi

    VastaaPoista
  25. Vitsi noi kuoret tos sun puhelimessa on kivat!(: Pitääkin tulla pian Vaasaan, kun kerran sinnekki on tullut bikbok ja Cubus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ittekkiin tykkään noista kuorista! Ehdottomasti kannattaa, täällä nykyään on ihan älyttömän hyvät paikat missä shoppailla!:)

      Poista
  26. Ihanaa kun pidät tän blogin ulkoasun samana ja muutenkin miten pyöristät tollein jännästi noi kuvat? ja kiva kun sulle kelpaa perus banneri. Onks Cheerleading kivaa ite alotan ehk .


    → BLOG:http://unelmani-luo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Cheerleading on ihan huippua!

      Poista
  27. Ihana kuvia! Ja hei tosi kivakun sinne Vaasaankin avattiin BikBok. Oon muutaman kerran kävässy ja ihastunu niihin kaikkiin upeisiin vaatteisiin! Rakastuin muuten ekaan kuvaan + kolmanteen kuvan täysin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin ihanaa kun avattiin. Mahtava kauppa!:)

      Poista
  28. sun blogi on muute täydellinen ♥_♥ valoisat, laadukkaat kuvat, teksti, ulkoasu ja oot niin kaunis ♥♥

    http://eveliinanblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  29. Kaks ekaa kuvaa on ihan upeita! Tai sellasia et niitä jäi vähäksi aikaa kattomaan, 'kiinnostavan' näkösiä. :)

    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  30. tosi ihania kuvia ja ihana blogi! :) lukijaks liityin ;>

    ▲ www.famousinternetworld.blogspot.com

    VastaaPoista
  31. ja toi on aivan mahtava toi eka kuva ♥♥♥

    VastaaPoista
  32. Ihania kuvia :)<3 Valtava jono avajaisiin :O

    jonnajasmink.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, toi jono oli aivan jäätävän iso! :-D Ja kaikki vielä tunki ittensä samaan pikkuruiseen kauppaan ... :D

      Poista
  33. paljon sun fisu makso? ja mikä kamera sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Nikon D3100 ja alennuksessa toi fisu makso 210€ :-)

      Poista
  34. Määki olin vaasassa aluekilpailuissa mut me päästiin jatkoon!:D

    VastaaPoista
  35. hirmu kivan olonen blogi! (-:

    • my-imagination-world.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommenttit tulevat tarkistuksen jälkeen näkyviksi!