© Layout by Julia E.

CHEERLEADING

torstai 18. huhtikuuta 2013

MEParit multa on toivonutkin Cheerleading - postausta, joten päätin nyt semmosta toteuttaa! Jos jotain muutakin ideoita millasia postauksia tehdä niin ehdotelkaa ihmeessä!
JOUKKUE Oon nyt tosiaan harrastanu 8½ vuotta cheerleadingia. Alotin joskus todella kauan sitten alkeismikroissa ja olin noin vuoden siinä mutta lopetin ja sen jälkeen olen  ollut kolmessa eri joukkueessa. Alotin meidän seuran alkeismineissä, olin siellä vuoden ja sitten menin edustusmineihin. Joukkueen nimi oli Quicksilver. Jotka kilpaili kerran vuodessa. Ensimmäinen vuosi oli oikeesti ihan sika mahtava, oltiin viidensiä kisoissa ja se on aivan huippu sija. Kaksi seuraavaa olin samassa joukkueessa ja kilpailtiin mutta tuli vähän huonompia sijoituksia sitten kisoissa tais olla jotain 12. ja 22. Molemmat sijat tulivat isojen miinuspisteiden saattelemina. Sitten olin 11 vuotta ja piti karsia junioreihin. Kokeilin karsia junioreiden edustusjoukkueeseen, missä on todella kova taso. Päätin vaan kokeilla ja ajattelin etten todellakaan pääse sinne, mutta onnessani pääsin sinne ja se fiilis oli ihan mahtava. Koko vuosi oikeestaan meni siihen että harjottelin niitä asioita mitä muut jo osasi. Mutta tämä vuosi oli aivan mahtava! Oon ollut nyt tässä Junioreiden edustusjoukkueesssa Ironeissa 3 vuotta. Ja nytten alkoi neljäs vuosi. Sijotuksia on tullut Suomen Mestaruuskisoissa ihan hyviä mutta parasta ootellaan! Ollaan oltu #8, #10 ja #10.
CHEERLEADING KAVERIT Cheerleadingin aloitin ihan yksin, enkä marssinut harkkoihin mun parhaan kaverin kanssa. Oon aina ollut vähä semmonen tyyppi et uskallan tehä kaikkee kans yksin ja kokeilla ihan mitä vaan. Tän lajin avulla oon saanu ihan huippu tyyppejä ystäviks. Ja koska mulla ei vapaa-ajalla kauheesti oo aikaa muille kavereille. Niin nään kuitenkin kaikkia kavereita harkoissa! Tällähetkellä mun yksi älyttömän hyvä joukkuekaveri on Iida! Iidan kaa valmennetaan yhdessä, ollaan samalla riparilla ja samassa joukkueessa. Nähdään 4-5 kertaa viikossa ja meillä on aina ihan yhtä hauskaa! Myös Anna, jonka oon tuntenu kauan on ihan sika ihanan ystävä. Tällä hetkellä ollaan eri joukkueissa, mutta ollaan oltu 5 vuotta samassa joukkueessa. Myös Satu, Viivi ja Jasmina on ihan huippu tyyppejä! Oikeesti näitten kenenkään kaa ei vois olla tylsää! :D Ja kaikki on niin ihanan omalaatusia persoonia. Mutta kaikkein uusimman tuttavuuden oon tehny tänä vuonna joukkueeseen tulleelle Lauralle. Ei oikeesti, Lauran kaa meillä on omalaatusimmat jutut, ja välillä varmaan kaikki ihmettelee mitä tehään. Ja siis tottakai koko joukkue on mulle kuin toinen perhe!
CHEERHARKAT Harjottelen tosiaan cheerleadingia joku 4 kertaa viikossa ja sitten kans valmennan meidän seuran alkeismikroja! Eli semmosia 6-8 vuotiaita tyttöjä tällä hetkellä ainakin pelkästään tyttöi täs joukkueessa. Harkoissa treenataan yleensä aika paljon kaikkee eri osa-alueita. Tehään stuntteja, pyramideja eli pyrtsejä, akrobatiaa, tansseja ja sitten harjotellaan myös ohjelmaa kisoihin. Tehään myös aika paljon lihaksia ja ruvetaan käymään lenkillä. Monen monta kertaa ollaan mietitty meijän harrastusta harkoissa. Nostetaan toisia ihmisiä. Välillä se voi ehkä näyttää todella helpolta, mutta sitä se ei todellakaan oo. Kaikkien pitää toimia yhdessä ja keskittiyä siihen mitä tekee. Harkat kestää yleensä 2 tuntia. Itte oon nostaja, tai oon aina ollu ja itseasiassa nautin siitä. Akrobatia on ehdottamasti mun heikoin osa-alue koko lajissa. Enkä osaan mitään mullistavaa akrobatiaa, mutta tänä vuonna oon laittanut sen tavoitteeksi ja katotaan mitä saan aikaan! Kuten varmaan moni muukin cheerleaderi harjottelee paljon myös kotona, tekee lihaksia, käy lenkillä ja kesäsin trampoliinilla harjottelu. Todella kehittävää! (anteeksi blurrauksista..)
cheerleafin Laji on täynnä itkua, verta ja naurua! Harkoissa monta kertaa jollakin tulee suusta tai nenästä verta. Mut toisaalta ne on todella pieniä vammoja ja sattumia mitä voi käydä. Tosiaan silloin 2010 vuonna kun olin ekaa vuotta Ironeissa mulla meni mun selkä. Kaaduin käsilläseisonnasta kovalle matolle. Aluksi se ei sattunu ollenkaan, mutta parin tunnin jälkeen siihen tuli aikamoinen kipu mutta ajattelin että se menee ohi. Kerroin äitille ja sinä kesänä mun käveleminen oli vaikeeta, olin monista harkoista pois. Sitten käytiin lääkärissä ja sain tietää että mun selän nikamat on liian lähellä toisiaan ja ne on saanut tosi kovan täräyksen. Yks lääkäri sano kans että olisin voinut halvaantua ja se niinku oikeesti pysäytti mut hetkeks aikaa. Sain akupunktiota ja hierontoja siihen selkään. Onhan se kipu hellittänyt, mutta tätäkin kirjottaessa tunnen kipua selässä niinku yleensä jokaisissa harkoissa. En anna kuitenkaan sen pysäyttää mua. Myös ihan pienestä pitäen mulla on ollut pieni luupiikki mun oikeessa polvessa. Vuosi sitten sekin tuli mukaan, ja rupesin tunteen siinä kipua, eipä sekään pahemmin mua ole pysäyttänyt! Kun mulla meni mun selkä äiti kysy että pitäisköhän lopettaa tämä laji, koska selkä on kuitenkin ihmisen tärkeimpiä raajoja. Iskä haluis myös että keskittyisin jalkapalloon. Mutta tää laji on mulle kaikki. En ikinä lopettais tätä siks, että minua ei kiinnostais tai että sattuu vähän.
FIILISCHEER Viime vuonna SM-karsinoissa palkintojenjaossa ilmoitettin ketkä pääsevät SM-kilpailuihin jatkoon. Maksimissaan 14 joukkuetta pääsee. Juontaja oli siinä kertonut 12 joukkuetta, eikä meidän joukkuetta ollut vieläkään tullut. Sitten juontaja kerto että enää yksi joukkue pääsee jatkoon. Siinä vaihees minä ja Anna purskahdettiin itkuun. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta että ei päästäiskään jatkoon, niin paljon kun me oltiinkaan harjoteltu. Mutta sitten sieltä tulikin meidän nimi, en tiedä mitään hienompaa fiilistä. Pompattiin Annan kaa ylös ja kiljuttiin. Tässä vaiheessa meillä tuli onnenkyyneleitä, halattiin toisia. Ja itte en uskonut että tää oli totta. Vaikka päästiin viimesenä jatkoon, niin tää on kuitenkin yksi hienoimmista fiiliksistä koko lajissa, hassua kyllä. Onhan niitä muitakin, ja kaikki kisamatkat on ollut tosi hienoja. Ja syyskilpailuissa hopealle tuleminen oli kyl kans tosi hienoa!

Tässä on nyt todella tiivistettynä tämä laji ja mun harrastusvuodet, miltä kuullostaa? Olisko kiva kuulla lisää? Kertokaa mielipiteitä ja kommentteja ihan rohkeesti!

63 kommenttia:

  1. vau. Ite oon aina halunnut harrastaa tätä, mutta maksaa täällä päin ainakin yli 100e + sitten kaikki puvut yms. :o ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti paljon! No toi maksu tosiaan riippuu aika pajon missä asuu ja minkä tasosessa joukkueessa on. Ja puvuista ei tarvi maksaa vaan treenivaatteista!

      Poista
    2. Meillä maksaa vuodessa paljon yli 500e, joten siihen verrattuna 100e on tosi vähän mut joo tajuun kyl :D

      Poista
    3. Jep todellakin täällä on aika halpaa harrastaa:)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus tää ja kerroit tosi hyvin!:) kun mainitsit tossa että isäs olis halunnu että keskityt jalkapalloon niin missä joukkueessa harrastat? ja kuinka usein sulla on siitä reenejä, et miten ehit? :D mäkin pelaan jalkapalloo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaan jalkapalloa Vaasan Mustasaaren joukkueessa. Jalkapallossa 3-4 kertaa treenejä mutta keskityn cheerleadingiin, joten jalkapallo kakkoslajina ja ainakun ehdin niin meen harkkoihin, kiitti paljon!!:)

      Poista
  3. haluisin nähä lisää tollassia kuvia! :) voisit tehä toisen cheerleadingpostauksen missä olis vähän enemmän kuvia. tosi kiva postaus!!

    letmusicmove.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja haluisitko muuten osallistua mun "linkkaa blogisi" -kisaan? löytyy mun blogista (linkki tos aikasemmassa kommentissa). aattelin et voisit osallistua, koska mun mielestä tää on melkeen paras blogi mitä luen.

      Poista
    2. Varmasti tulossa lisää cheerleading postauksia. Kävin kommentoimassa postaukseen. Kiitti♥

      Poista
  4. Aivan ihana postaus ja kerroit kivan persoonallisesti kaikkia omia kokemuksia ja kommelluksia tonne mukaan. Oon vaa kauhee pilkunviilaaja nii ärsytti ku moni lause alko sanalla JA ja pisteitä oli vähä missä sattuu :'DD. Mutta ideahan on tärkein, tollanen on vaa hienosäätöä.

    Törmäsin sun blogiin joskus vuonna kilpi ja miekka ihan sattumalta, ja kas kummaa siit on vaa muutama viikko ku näin sut kaupungilla XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon kommentista, lupaan parantaa tota tekstn laatua! Voi ei, rohkeasti vaan moikkaamaan!:)

      Poista
  5. Vau, meinasin alottaa tän lajin viime syksynä, mutta en aloittanutkaan. Vaikuttaa ihan sika siistiltä, ehkä mä vielä joskus .. ja todellakin kiinnostais kuulla lisää ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa todellakkin alottaa laji jos mahdollista, niin monipuolista ja ihanaa ♥

      Poista
  6. Aah cheerleading <3 Ite harrastin sitä reilut kolme vuotta, mut viime vuonna piti lopettaa koska selkä ei enää kestäny... Tekisin mitä vaan, että voisin jatkaa sen harrastamista. Treeneissä se fiilis, kun joku uus stuntti onnistuu, samoin jos oppi jonkun uuden akron. Ja kaikkein parasta on ihanat jengikaverit! Jos vaan on mahdollista alottaa tää harrastus, niin kannattaa ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep treeneissä on niin ihanaa ja sittekun joku stuntti menee huonosti ja sit se vihdoin onnistuu niin on niin hyvä fiilis!:) Voi harmi että jouduit lopettaan :cc

      Poista
  7. ihana postaus! :-)

    http://tuuliemiliaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. ää oon aina halunnu harrastaa cheerleadingia mut täällä paikkakunnalla se ei oo mahollista ja lähin paikka missä sitä vois harrastaa on tunnin ajomatkan päässä eikä kukaa pääse kuskaa mua sinne monta kertaa viikossa ):

    VastaaPoista
  9. ihan super ihana postaus ja kivoja kuvia!:-)

    http://staarsinsky.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. tosi kiva postaus ! haluisin itekki harrastaa cheerleadingii ja mietin et paljo se maksaa suunnilleen vuodessa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä on niinku kausimaksu 140€ vuodessa (?) Mutta se on aika vähä sitten on kaikki suomen cheerleadingin liiton lisennsit jotka on jotain 40/6kk. Ja sitten on kaikke vaatetilauksia ja tällee! Riippuu niin paljo missä asuu:)

      Poista
  11. Voiks olla silmälasit tässä lajissa? Mä niiiiiin paljon hluisin alottaa, mut kaikki ketkä kysyistä lajia harrastaa on tosi nättejä ja niillä ei oo silmälaseja pelkää että mä en pääsis mukaan mihinkään... :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No silmälasit voi olla hieman vaarralliset, ja yleensä joukkueen säännöissä on että laseja ei saa pitään, mutta kisoissa sen on kielletty ainakin. Piilarithan on keksitty niinkun toinen anonyymi sanoi! Ja ei tässä todellakaan oo mitään että kaikki cheerleaderit pitäis olla tosi kauniita. :) Kaikki saa harrastaa:) Ja mun joukkueessa on aika monta jolla on silmälasit, mutta harkkaa ilman tai sitten piilareilla:)

      Poista
  12. selkä ei oo raaja:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö muka :D ? Oon aina luullu:c Nyyhkis.

      Poista
  13. Määki haluisin harrastaa, mutta täällä ei oo mahollisuutta.. Ja muute, tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yhyy harmittaa niin kun kaikki ei voi tätä harrastaa, koska on vielä kohtuun pieni harrastus suomessa, vaikka joku 4000 harrastajaa. Mutta keskittyy enemmän isoihin kaupunkeihin. :/

      Poista
  14. Cheerleading on ihaninta ikinä !! Ite jouduin lopettaa polvivamman takii, ja kaipaan nii kamalasti takas .. :( Mut hyvä jos sua ei oo pysäyttäny noi loukkaantumiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheerleading on todellakin parasta ikinä ja ihaninta! Voi harmi kun sulla polvivamma, eihän tätä voi lopettaa, pieni kipu on hyvästä!:)

      Poista
  15. Ihan superihana postaus emilia!! Ja voi kuule sä et tiiäkkään kuinka ikävä mulla on samaan joukkueeseen teidän kans ja ylipäätään teitä!! :( Mut ens vuonna sit! Ja onhan meillä stunttiki, ku saatas vaan se nyt toimiin :) Tätä lajia ei kyllä vaan pysty lopettamaan vaikka välillä harkois menee perseelleen ja mieli tekis vaan luovuttaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kauhee ikävä sua! :c Onneks ens vuonna oikeesti, toivottavasti näin1!:) Oot ihana♥

      Poista
  16. Ihana postaus, tekstiä ehkä vähä liikaa ;)

    VastaaPoista
  17. Iha kiva ;) ois ollu kiva nähä venytyksii (jouskareit, spaguijj ym) :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!:-) En kauheesti vennyttele mitään stchertseja, jouskareita ja skorppareita, koska selkä estää aika kauheesti sen:/

      Poista
    2. Aa voi ei :( harmi että sun selkä ön kipee ;(

      Poista
  18. toi oli tosi kiva!!:) tee enemmän cheerleadingist postauksii!:)

    VastaaPoista
  19. tosi kiva postaus! olis kiva jos tekisit lisää tällasii !! (:

    VastaaPoista
  20. Mä oon harrastanu nyt vuoden ja neljä kuukautta. Harrastan GS Sbellbinderseis ;)

    MIkä sun paras akro on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoinkin akro on mun huonoin osa-alue enkä flikkiä oo saanut tehtyä, pari kertaa yksin semmosella pehmeellä patjalla. Mutta tänä vuonna yritän saada paremmaksi!:)

      Poista
  21. Harmi oikeesti kun ei oo täälläpäin mahdollisuuksia harrastaa :( Ja seki, että en veny mitenkää paljon, nii vois olla esteenä >:

    Ja mulle jäi hirveet kammot volttia tehdessä ilmahyppypatjalla > polvi tuli silmään. Siitä kivana vieläki yläluomi roikkuu, erinäkönen kun toinen luomi. Ja se musta silmä tosi mukavaa :D Et en varmaan tonkaan takia uskaltas voltteja tehä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi oikeesti! Tää on niin harmillista kuulla kun kaikkialla ei oo mahdollista. No toi venyminen ei nyt mitenkään haittaa!:) Ei tartte venyä, koska esim. harkoissa venytellään ja sitä kautta tullaan notkeemmiks.

      Voi eikä :c Kannattaa päästä omista kammoista pois, niin elämä tuntuu paljo mukavammalta!:-)

      Poista
  22. Wiii :) rupesin vaa hymyileen ku luin tätä! Onneks oon jo terve, huomen valmennuksen paris nähää ja sit teet sen flikin paremmaks! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Jee oot terve:)! Jep huomenna laitetaan zinkit loistaan ja flikit menemään!♥

      Poista
  23. Mäki harrastan cheeriä :) Kirjoitat kivasti, mutta jonkinmoinen tausta blogissa saisi olla, en tykkää kauheasti valkoisista taustoista :/

    ► http://this-girl-is-belieber.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla!:) Kiitos kommentista, itte tykkään kuitenkin valkosesta ja yksinkertasesta blogi ulkoasusta!

      Poista
  24. tosi kiva postaus! on varmaan kiva harrastus!
    sulla on muutenkin tosi ihana blogi :)

    http://unubloggaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  25. äääh, oot ihana!:D ja osaaks sä voltin?:) ku jos osaat ni olisko mitää neuvoi siihen tai flikkii liittyen? koska haluun tosi kovasti osata:) ja sulla on tosi ihana blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!:) Itse en osaa volttia, mutta flikkiä harjottelen!:) Hyvä ponnistus, tiukka keskivartalo, lantio eteen, oikea asento, ei oo kädet koukussa! :-) Siitä se lähtee, kiitti paljo♥

      Poista
  26. Niin ihana postaus! Nousee cheerleading kuume kun kattoo näitä ihania kuvia ja lukee upeeta tekstiä!

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva postaus! Ihania kuvia ja upeeta tekstii:))

    VastaaPoista
  28. Oon samaa mieltä kuin VEN LA!

    http://ananheppablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommenttit tulevat tarkistuksen jälkeen näkyviksi!