© Layout by Julia E.

VIIKON VINKKI: Vesimelooni keksit!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

viikon vinkki
Vihdoin resepti viikon vinkkiä, siitä onkin aikaa kun viimeksi nähtiin leivontaa viikon vinkeissä. Nyt vähän erilaisempaa eikä mitään niin perus juttuja. Eli siis tämmöset super ihanat vesimelooni keksit. Ekalla kerralla oli tosi haastavia mutta ens kerralla tulee varmasti olemaan helpompaa! :-) 068
Tarvitset : 200g rasvaa, 2dl sokeria, punaista ja vihreää elintarvikeväriä, yhden munan, 5dl vehnäjauhoja, 2tl vaniliinisokeria, 2tl leivinjauhetta ja pussillinen Daim-rakeita.
sekotus
Sekoita pehmeä rasva sekä sokerit yhdessä, lisää muna ja sekoita huolellisesti. 082
Sekoita kuivatainekset keskenään. Ja lisää vähitellen sekoittaen muna-rasva-sokeri seokseen. 088
Ota taikinasta 2,5dl ja jauhoittele sitä ja pyörittele käsissä. 091
Lisää punaista väriainetta oman makusi mukaan ja tee taikinasta tasainen pötkylä. jää
Laita pötkylä kelmuun ja jääkaappiin viilentymään n. 45 minuutiksi. 094
Jaa jäänyt taikina kahdeksi palaksi. Värjää toinen vihreäksi ja anna toisen olla valkoinen. Muotoile palloksi, laita kelmuun ja jääkaappiin 45 minuutiksi. rulla
Tässä kohdassa täytyy olla erityisen tarkka. Kauli ensiksi valkoinen pallo tasaikseksi levyksi ja pyöritä siinä punainen putkilo ja sen jälkeen teet vihreälle samoin. Tämän jälkeen n. 15 minuutiksi jääkaappiin viilentymään. 071
Tässä välissä kannattaa laittaa uuni lämpenemään 175 asteeseen.097
Sen jälkeen leikkaat putkilon paloiksi. Kannattaa tehdä kohtun ohuita, minulla tuli kiian paksuja. ID
Sitten leikkaat puoliksi ja laitat ne pellille. Tässä vaiheessa lisäät myös daim paloja jotka esittävät siemeniä. Unohdin ottaa siinä vaiheessa kuvan. Mutta onneksi kysessä on nhelppo vaihe. Laita keksit uuniin 12-14 minuutiksi, 175 asteeseen. 013
Valmiit keksit olivat herkullisia, mutta hieman epäonnistuneita. Uskon että ensikerralla niistä tulee paljon hienompia. Nyt haluan että te lukijat kerrotte minkälaisia viikon vinkkejä haluatte. IDEOITA tulemaan :-)

Emilia

90 kommenttia:

  1. pitää varmaan kokeilla, ihanan näkösiä! c:

    VastaaPoista
  2. Oh, tosi kiva idea ja kivan näkösiä keksejä!! Varmasti kokeilen joku päivä. :>

    VastaaPoista
  3. ei vitsi miten söpöjä! taidankin tehdä noita omille synttäreilleni!

    VastaaPoista
  4. aika ällöttävän näkösiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä, vaikka näyttääki vesimelonille.

      Poista
    2. jep, samaa mieltä anojen kanssa!

      miltä ne niiku suurinpiirtein maistuu? ja onko ne semmosia pehmeitä vai..?

      Poista
    3. Heh no kaikki ei tykkää samoista asioista! :-) Noi maistuu semmoselle vaniliaiselle murotaikinalle ja on superpehmeitä :-)

      Poista
  5. nam näyttää tosi hyviltä :33 !

    VastaaPoista
  6. aa, vitsit miten suloisia! ihana vinkki <:

    VastaaPoista
  7. Jotain helppoja ja terveellisiä välipala tai aamupala vinkkejä, ois tosi tarpeellisia.
    Mutta tosi kiva tää vinkki. En oo koskaan ennen tälläseen törmännyt, ehkä joskus viikonloppuna, kun on tylsää niin vois väsäillä tuollasia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sun mahtavista ideoista! :-)

      Poista
  8. Joku vaatepostaus, jossa on paljon erityylisiä asuja? Tai sitten otat vaatteen, jonka yhdistät moneen eri asuun. Myös meikkipostaus ois kiva (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Anonyymi sun ideoista :-)!

      Poista
  9. ihanan näkösiä! varmasti kokeilen joskus :>

    VastaaPoista
  10. Vitsit ihann näköisiä ja kuuloisia, luulin eka otsikosta et niihin laitetaan vesimeelonin paloja. :D

    VastaaPoista
  11. niinjoo ois kiva jos laittasit jotai sellasii nopeita välipala-vinkkejä, et esim. ku tulee koulusta ehtii syödä ennen treenejä :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei näitä on varmasti tulossa, kiitti! :-)

      Poista
  12. Enemmäm kauneus/kosmetiikkajuttuja.. :) ei näin paljoo leipomisjuttui

    VastaaPoista
  13. Ihana vinkki! :) ootan kyllä joka viikko että uusi tulee! :)

    VastaaPoista
  14. Tosi ihana vinkki! Tulee kokeiluun :>

    VastaaPoista
  15. Jos tekisit muutaman välipala vinkin, vaikka yhden per viikko ja niitä tulisi noin neljä? Ois semmonen terveellinen välipala-vinkki kuukausi?:)

    hennajanette.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, voin laittaa ideointiin! Kiitos ideasta Henna :-)

      Poista
  16. Ihana vinkki! Täytyy kokeilla :) ja jotain vaate/kauneus/kosmetiikka juttu vois olla kiva :)

    VastaaPoista
  17. jonkunlainen tyyliin sisustusvinkki ois aika magee! tyyliin miten saada omaan huoneeseen helposti jotain omanlaista c: tai vaikka tylsän laukun tuunaus

    http://eksynytsankari.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Riikka. Sulla on ihan mahtavia ideoita :-)

      Poista
  18. hehe, luulin otsikon lukiessani, että tulossa on keksejä joissa on vesimeloonia, muta ei sitten niin ollut :D itse tykkäisin sisustus-diy:stä !

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, ei ollutkaan! :-) Kiitos vinkeistä Heidi :-).

      Poista
  19. pitää joskus kokeilla tuota!:) kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
  20. Tosi kiva vinkki! Luulin aluks, että noi sisältää vesimelonia :DD

    Ois kiva jos tekisit jotain DIY kosmetiikka juttuja tai vaikka jotain arvosteluja ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Clara sun kommentista ja ideoista(:

      Poista
  21. Aika hauskat muistuttaa vähän vesimeloneita, mutta varmasti ne on vielä hienompia seuraavalla kerralla :) kokeilen ehkä vielä joku kaunis päivä noita ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep varmasti ens kerralla tulee hienompia, kiitos :-).

      Poista
  22. Taas ja jälleen tosi kiva postaus! Tää blogi on ihan uskomaton, keksit tosi hauskoja juttuja tänne ja esim tämäkin "vesimeloonikeksi" postas en usko, että kellään on tälläistä, tai en oo koskaan ainakaan kuullut tälläisestä! Tosi söpöjä keksejä, maiskuus ne ihan normaalille? :D Vois nimittäin, tai siis tietenkin heti meen kokeileen tätä reseptii ja jos laitan niistä kuvan mun blogiin nii mainitsen toki mistä oon reseptin löytänyt!
    Blogin nimi on ehkä vähän massa kun monilla näkee tätä etunimi tokanimi nimeä, mutta sulla on niin hieno nimikin, että se ei jää yhtään pistämää silmään! Mutta siis, joo liityin lukijaks ja tykkään tosi paljon ! :)
    Mun blogia voi käydä kurkkaamassa: http://laughss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! ♥

      Poista
  23. Söpöjä keksejä!(: nää vinkit on aina nii ihania ja muutenki sun postaukset! :)

    VastaaPoista
  24. Sun blogi ja postaukset on tosi kivoja, ja se on juuri sellainen 'trendikäs' ja ajantasalla oleva, jonka takia ootkin saanut kerättyä 1700 lukijaa. Mutta toivoisin että sä kiinnittäisit huomiota kielioppiin, monesti pistää silmään virheet ja sellainen 'teinimäinen' kirjoitustapa. Uskon, että antaisit itsestäsi kypsemmän kuvan jos kirjoituskin näyttäisi siltä.
    Mutta oikein hyvää syksyn jatkoa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Anonyymi sun kommentistasi, juuri tällästä kaivataan! :-) Tuun jakossa kiinnittämään siihen enemmän huomiota. Hyvää syksyn jatkoa sullekkin:)!

      Poista
  25. mua häiritsee ku välil kirjotat puhekieltä ja välil kirjakieltä :/ jätä se kirjakieli pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakieli jääköön siis pois! :-)

      Poista
    2. mua taas ärsyttää ku vastaat anonyymeille melkein aina esim "kiitos anonyymi" :D en tiiä mut must se kuulostaa vaa vähän tyhmältä esim jos vaik istuisit junas ja joku kehuis sun paitaa ni vastaatko kiitos vai kiitos tuntematon :D

      Poista
    3. Hhaah, no joo totta! :-D Mut musta on kiva jotenki täydentää sitä lausetta eikä vaan pelkkä kiitos! :-) Mutta kiitos sulle sun kommentista ja huomiosta :-)

      Poista
  26. Noi miltää vesimeloneilt näytä, Pah! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ne vähän muistuttavat, mutta kuten sanoinkin varmasti seuraavalla kerralla tulee hienompia! :-)

      Poista
  27. Hah, hauska idea! :-D Tykkään hurjasti blogistasi.. :)

    VastaaPoista
  28. miks luulin et teet keksejä mihin tulee vesimelonin paloja XDDDDDDd olin sillee öö wut

    nii ja ois kiva jotai DIY juttui :)

    VastaaPoista
  29. Vähänkö ihana idea! Pakko liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  30. Superhauskoja! Oon miettinyt tupariherkkuja, tässäpä varteenotettava vaihtoehto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo varmasti ihana vaihtoehto! :-)

      Poista
  31. Oon aina tykänny näistä sun viikon vinkeistä, vaikka välillä tulee jotain niin järjettömän helppoja, jotka löytyy googlaamalla heti. Mutta silti ootan näitä aina!

    Ja tuota jos meinaat tehdä välipala vinkkejä, niin ei mitään pirtelöä tms. musta tuntuu et aika moni osaa sen tehä. Mutta just terveelliset vinkit ois tarpeen. Nää leipomis jutut inspaa mua just enemmän, että ei haittais vaikka jotai erikoisia, mutta helppoja leipomis vinkkejä tulis enemmänkin! :)

    VastaaPoista
  32. Ihanan ja herkullisen näkösiä, vois kokeilla joskus :3 Mut en ihan ymmärtäny, pitääkö tuo siis laittaa niin että kaulii sen valkoisen levyksi, sitten pyörittää sen punasen sinne sisään ja sen vihreän siihen päälle? Kun en ihan tajunnut tuota selitystä.. :D Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ;)

    VastaaPoista
  33. Kiva vinkki taas kerran! :)
    Itse toivoisin jotain ihonhoitoon liittyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anonyymi, niitä on varmasti luvassa :-)

      Poista
  34. Ihanan ja herkullisen näköisiä!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  35. Ihana blogi! Ihana ulkoasu ja oot tosi nätti! Voisi joskus kokeilla tota reseptiä! :)

    VastaaPoista
  36. Sun vinkit on todella kivoja! Ja muutenkin sulla on todella ihastuttava blogi :)

    http://ellanooran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  37. Ei vitsit miten suloisia! :3

    karhumedved.blogspot.fi

    VastaaPoista
  38. oi vähän hauska idea esim. joihinkin juhliin :) otsikon perusteella ajattelin, että aiot oikeesti käyttää vesimeloonia valmistuaineena, mutta huh että et, en oikein usko että sopis kekseihin :D
    mut ihanat kuvat ♥ !

    VastaaPoista
  39. katotaan nyt mitä noista mun omista tulee :'D tuo pötkylä on nyt jääkaapissa ja alan leikkailemaan! näyttävät niin ihanilta!

    VastaaPoista
  40. Mä en nyt oikeen tajuu mikä tässä sun blogissas nyt niin viehättää! Ku tää on just tälläne perus "massablogi" ja sul on tosi paljon lukijoita, mut silti tää blogi on jotenki aika tylsä ja surkee.. Sitä paitsi ärsyttää ku sulla on TOOOOOOOOOSI paljon kirjotusvirheitä, kuinkakohan monta tässä postauksessa oli.. En uskalla ees arvata :o Sori nyt vaan, mut tää oli mun mielipiteeni..

    VastaaPoista

Kommenttit tulevat tarkistuksen jälkeen näkyviksi!