© Layout by Julia E.

VIKAT KUVAT KESÄLTÄ !

torstai 19. syyskuuta 2013

Lauantaina oli ihan täydellinen kesäpäivä ja varmasti viimeinen sellainen. Nyt on ruvettu lupailemaan viileämpiä säitä. Kuitenkin lauantaina vietettiin ihana ilta ja kuvista toivon mukaan vältty ihana kesäinen fiilis!
l
1. Leikkaamassa vähän vihreetä sekä punaista illan ruokaa varten! 2. Kissoja vilisee kaikkialla, sekä omia että naapureiden. 
pl
1. Pikkuvelikin ehtii leikkiä vimppoja kesäisiä leikkejä ulkona. 2. Terassilla vielä ehtii olla viimesiä sisustuksia, kohta nekin joutuu ottamaan pois. :c
lisää ruokaa
1. Luultavasti kesän viimeinen grillaus, kesä ruokaa tulee IKÄVÄ! 2. Syksy tulee niin myös kauniit värit. 
ja lisää
1. Aivan ihana auringon lasku, vielä on niiin ihanan lämmin että siitä pitää nauttia. 2. Koko illan tehtiin meille ruokaa ja itsetehdyt hampurilaiset on ehkä parasta ikinä!
moses
1. Myös meidän pieni iso kissa huomas että on hyvää ruokaa tulemassa, haha!

Ps. Jos ette oo ehtineet käydä laittamassa kysymyksiä käykää laitamassa edelliseen postaukseen :-)

Emilia


44 kommenttia:

  1. en nää tota vikaa kuvaa :/ siinä vaan lukee "moses" ! mutta ihana postaus ja aivan sika ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, no se saattaa vaan olla joku ajallinen häiriö. Kiitos kuitenkin♥

      Poista
  2. Aivan ihana blogi sulla! Liityin lukijaksi :)

    sarsna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon, tervetuloa lueskelemaan! :-)

      Poista
  3. Upeita kuvia, liityn lukijaksi (:

    69cups.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Upeita noi kaikki kuvat! Ja tää blogi on ihana - yksinkertane ja selkeä.

    VastaaPoista
  5. Voisitko tehdä postauksen kissastasi, jos et jo ole tehnyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tehnyt, mutta voisin miettiä :-)!

      Poista
  6. Kesää tulee tosiaa ikävä! Ihania kuvia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuleekin, sääli! :-( Kiitos paljon :-)!

      Poista
  7. aivan ihania kuvia! ♥ oot ihan tosi hyvä kuvaa :3

    VastaaPoista
  8. Tosi ihania kuvia!
    Taisit saaha uuden lukijan :D


    flywithlittlebirds.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Kesää tulee kyllä ikävä :(
    Ja kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks kesä tulee kuitenkin jo "pian" takaisin :D Kiitos:)

      Poista
  10. TOI KISSA VIIMESESSÄ KUVASSAXD tuli mieleen ihan oma kissa..Hha.
    Mut tosiaan ihania ja kesäisiä kuvia, kesää tulee todellaki ikävä ♥

    VastaaPoista
  11. ihana postaus <3 mut nyt tuli ikävä meidän kadonnutta kissaa ku ton vikan kuvan kissa näyttää ihan sille :'(

    VastaaPoista
  12. emilia nyt kuule! otit niin ihaniiiiiiiiiiaaa kuviiaaaa <3<3<3<33<3

    VastaaPoista
  13. Ihan sairaan makeita kuvia! ♥ Mitä objektiiveja sulla muuten on sun kameraan? Oon saattanu kysyy tätä joskus aikasemminkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on mm. fisheye, 50mm, pitkäputki ja sit normi 18-55mm :-)! Kiitti(:

      Poista
  14. ihan sairaan ihanii kuvii jällee!! <333

    käy ihmeessä kattomassa munkin blogi ja kommentoimassa tuohon uusimpaan kysymyspostaukseen :) youliveinmydreams-jansku.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Kivoja kuvia, tuo auringonlaskukuva oli ihana, sekä se lehtikuva ja tuo toiseks vika kuva teiän kissasta ♥

    VastaaPoista
  16. Tosi kivoja kuvia ja tekstejä. :3 ja toi teidän kissa awww ♥

    VastaaPoista
  17. Ihana postaus!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. Tuo kissa on totellut vellikelloa aika kiitettävästi! :D Itse olen omistanut monia kissoja vuosikymmenten aikana ja ihmetellyt sitä, että toiset eivät liho millään, vaikka söisivät koko ajan, mutta toisista tulee melkein huomaamatta pullukoita. Tietysti sekin vaikuttaa, jos kissa leikataan. Silloinhan ne laiskistuvat ja aineenvaihdunta muuttuu niin, että kiloja tuppaa tulemaan liikaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että lihavat kissat ovat hauskemman näköisiä kuin laihat, mutta tietysti joku raja lihottamisessakin pitää olla. Kerran näin eläinlääkärissä tavallisen kotikissan, joka painoi 13 kiloa. Se tuotiin lekuriin pienessä kantohäkissä ja kun se otettiin häkistä pois, se valui hitaasti ulos kuin pullataikina. Hehheh, eihän tuollaiselle pitäisi nauraa, mutta olihan se aika koomisen näköistä, kun jättimäisessä ruhossa oli kiinni normaalikokoinen kissan pää. Vaikka kisu paisuisi kuinka, niin päähän sillä pysyy aina saman kokoisena.
    JN

    VastaaPoista

Kommenttit tulevat tarkistuksen jälkeen näkyviksi!