© Layout by Julia E.

VINKIT PAREMPAAN BLOGIPOSTAUKSEEN

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

 Jokaista meistä bloggaajista ainakin välillä mietityttää millainen on hyvä blogi postaus ja miten se syntyy. Mitä kannattaa muistaa ennen postauksen julkaisua ja mitä tulee ottaa huomioon. Olen itse yrittänyt paljon tutkia asioita ja ottaa selvää esimerkiksi löytää oman blogin ruuhka-ajat. Pienetkin asiat vaikuttavat yllättävän paljon ja mä ajattelin tuoda minun omia ajatuksia esille :-). Kaikki eivät varmasti asioista ihan samaa mietä ole. 
0560
 1. Postauksen ideointi. Täytyy myöntää, että ennen en ollenkaan suunnitellut postauksia tai edes ideoinut niitä. Silloin kun tuli hyvä idea se toteutettiin. Nykyään mulla on käytössä blogivihko, jonne kirjoittelen jos jotain tulee mieleen. Näin hyvät postaukset eivät jää pois mielestä, vaan ovat siellä vihkosessa hyvässä tallessa. Mitä paremmin postauksen suunnitelee, sitä paremmin se on usein myös toteutettu. 
0549
2. Postauksen sisältö. Mun mielestä yksi tärkeimmistä asioista koko blogissa on sisältö. Sen pitäisi erota muista blogeista ja sisältö kannattaa olla monipuolinen ja kertoa samalla myös bloggaajasta. Aiheita on hyvä "vakoilla" muista blogeista, mutta suoraan kopiointi on ehdottamasti väärin. Joskus kannatta myös kysyä lukijoilta postaustoiveita. Lisäksi blogissa täytyisi olla hyvä laatuisia ja suuria kuvia. Tekstin pitäisi olla selkeää luettavaa ja jos blogi on kasvamassa suureksi kannattaa myös kirjoittaa esimerkiksi ruotsiksi/englanniksi. Näin myös lukijamäärä kasvaa. 
0552
Postauksen julkaisu. Usein tätä asiaa ei edes mieti. Minä itse olen tutustunut kuitenkin todella tarkasti oman blogin tilastoihin. Kannattaa miettiä todella tarkkaan koska postauksen julkaisee. Aamulla blogilla ei taatusti ole yhtä paljon silmäpareja kuin iltapäivän jälkeen. Sunnuntai on ehdottomasti ollut mun paras postaus päivä. Silloin tulee paljon kävijöitä ja ihmiset varmasti ovat palaamassa takaisin arkeen viikonlopun jälkeen. Viikolla tykkään julkaista postauksia n. kello 16 jälkeen. Hauska huomata, mutta tiistain olen todennut yhdeksi huonoimmaksi päivistä postata, perjantain lisäksi. Nämä kaikki asiat kannattaa tehdä kuitenkin omalle blogille sopivaksi ja testata erilaisia julkaisuaikoja. Mutta uskokaa tällä on jo paljon vaikutusta :-) 


Toivottavasti tästä tuli esille muutamia huomionarvoisia asioita! :-) 

Ihanaa naistenpäivää!

13 kommenttia:

  1. Hei nä oli tosikivoja vinkkejä:) Tykkään sun blogista muutenkin paljon!

    beatasandell.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania vinkkejä niikuin sinäkin :3

    VastaaPoista
  3. Tästä postauksesta oli todellakin apua ja postauksen teossa pitää oikeasti ottaa monta seikkaa huomioon. Hei ja piti vielä kysästä, että miten oot saanut noi blogin tunnisteet capsilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vain kirjottanu ne Capsin ollessa päällä, helppoa! :-) Kiitos kommentista♥

      Poista
  4. Olin just ite julkaisemassa postausta, kun huomasin tämän ja oli pakko tulla lukemaan! Tosi kivoja vinkkejä, oon itekki huomannu, että esim perjantaisin porukkaa käy vähemmän vaikka ei se varmaan mikään yllätys ookkaan :D Piitääpä katsella vielä tarkemmin nuita kellonaikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha hyvä! :-) Jep se on tärkeää, koska tietysti haluaa, että mahdollisimman moni lukija lukee ja huomaa postaukset :)

      Poista
  5. Oi vitsit kuinka kivoja vinkkejä ! :) <3

    vennuuu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyvistä vinkeistä!
    Ihanan raikkaita ja hempeitä kuvia sulla :-)♥

    VastaaPoista

Kommenttit tulevat tarkistuksen jälkeen näkyviksi!