© Layout by Julia E.

BLOGI SIIRTYNYT

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Heippa! Tosiaan mun blogi ei ole päivittynyt pitkään pitkään aikaan. En tiedä osa on saattanut ihmetellä ja osa ei ole varmaan edes huomannut mun hiljentymistä. Tarkoitus ei ainakaan tällä hetkellä ole jatkaa lifestyle tyyppistä blogia, mutta en ole poistamassa tätä blogia mikäli kiinnostus joskus tulee takaisin voin vain jatkaa tällä pohjalla. Haluan kuitenkin kertoa, että kirjoittelen toista blogia aktiivisesti. 
KIELIMATKA2
Blogin nimi on Travel the world ja se nimensä mukaan liittyy matkusteluun. Pääasiassa EF:n kielimatkoihin liittyvää, mutta useat postaukset voivat liittyä vaikka Kalifornian teemapuistoihin ja shoppailuun, joten vaikka kielimatkat ei kiinnostaisi voi sieltä löytää vaikka mitä kiinnostavaa! :-) kielimatka
Blogiin tulee kokoajan uutta materiaalia, varsinkin taas kesällä! Koska lähden kuukaudeksi Floridaan palvomaan aurinkoa ja kohti uusia seikkailuja. Jos siis haluat hypätä Floridan seikkailuihin tai saada lisää matkakuumetta niin pääset lukemaan blogia tästä! Toivottavasti saan tätä kautta useamman ihmisen lukemaan matkustus tyyppistä blogia :-)